Isä ja tytär


 Tänä kesänä Pentti Virtasen arkea ilostuttaa tyttären Marjon vierailu.

Marjon mukana saapui myös Jaakko-koira,
 jonka kanssa Pentti lenkkeili ennen tämän päiväistä kuvaussessiota.

Kuvat: Pia Jalkanen

Nummenpakan aktiivit

Nummenpakan yhteisöllinen toiminta on alkanut jo vuonna 1922. Tällöin perustettiin Nummenmäen Pientalot ry joka lienee alueen vanhin asukasyhdistys. 2000 -luvulla on perustettu mm. Kuuvuori yhdistys ry ja Kuralan Kylmämäen Ystävät ry. 

Asukasyhdistystoiminnalla pyritään kehittämään aluetta ja päättäjäjille annetaan lausuntoja aluetta koskevissa suunnitelmissa. Yhdistystoiminta lisää yhteisöllisyyttä ja jokainen voi osallistua toimintaan omien lähtökohtiensa mukaan.  Kun mukana on asukkaita kaikista ikäryhmistä,  tulee toiminnasta monipuolista.

Kurkistuksessa Nummenpakan kaupunginosaan suurena apuna on ollut Nummenmäen Pientalot ry:n hallituksen puheenjohtaja Jukka Tuohi.

Kiitos Raija ja Jukka Tuohi. 







DJ:n aamiainen

Dj-hommia paiskiva Aki on tullut aamuyöstä kotiin pikahälytyksellä sovitulta dj-keikalta. Väsy painaa simmua, mutta energiaa riittää aamupäivällä kyllä krapulamättöjen kokkaukseen. Akin mielestä Turusta on pitkään puuttunut kunnon all day breakfast -paikka. Onneksi omassa keittiössä syntyy suolainen aamupala käden käänteessä.

Aki on muuttanut Marttiin pari vuotta sitten Turun keskustasta. Aika näyttää, miten pitkäksi aikaa sinne tulee jäätyä, mutta juuri nyt hänellä ei ole suurempia tunteita sen enempää Martin puolesta, kuin vastaankaan.

Aki on levykaupan myyjä ja ahkera DJ, joten elämä on välillä melko iltapainotteista.

Keittiön merkitys korostuu sen sijaan lähinnä aamua avatessa. Suosikkiruoka on munakas, jota voi syödä mihin aikaan vuorokaudesta tahansa.

Toim. Huom. Esimerkiksi Musiikkikahvila Sointu Linnankadulla on alkanut tarjota aamiaista iltapäivisinkin.








Kuvat: Börje Forsblom

Karoliina käärii hihat

Karoliina on toiminut muutaman kuukauden Kulttuuriyhdistys Ida ry:n kulttuurisihteerinä ja käy töissä Martin Kulttuuriolohuoneella. Martin Kulttuuriolohuone on perustettu syksyllä 2010 ja sen toiminta on kasvanut käsittämään kultturitilan, kahvilan ja yksityisen kirjaston Martin sydämessä. Karoliinan hommiin yhdistyksessä kuuluu hänen sanojensa mukaan kaikkea -aina tiedotuksesta munkinpaistoon. Karoliinasta olisi mahtavaa, jos kaupunki voisi tukea tällaista paikallista, monille tärkeää kulttuuritoimintaa paremmin. Parasta paikassa on, että siellä tulee aina entistäkin paremmalle mielelle. Erillisen maininnan ansaitsevat myös suloiset ruusukahvikupit!

Martin Kulttuuriolohuone on siis viihtyisä paikka, jonne voi tulla paitsi tekemään ja kokemaan kulttuuria, myös ihan vain istumaan ja rentoutumaan. Samalla voi vaikka juoda kupillisen teetä ja lukea päivän lehdet. Martissa yleisesti mukavinta on Karoliinan mielestä yhteisöllisyys, puutalot, pieni puistikko keskellä katua ja tietysti monenlaiset kulttuuritapahtumat. Kaupungista on aina hauska kulkea tähän kaupunginosaan joenrantaa ja urheilupuistoa ihastellen. Siksi sinne on kiva tulla kauempaakin, huikkaa Karoliina vinkkinä kaikille turkulaisille.

Karoliina harrastaa töiden lisäksi kulttuuria monessa muodossa; kuvataiteet, musiikki, elokuvat ja kaupunkikulttuuri (ihmisineen ja eläimineen) ovat kaikki lempiaktiviteettien joukossa. Keittiö on hänelle paikka, jossa ruoka saadaan kypsäksi ja herkulliseksi. Kulttuuriolohoneella keittiössä valmistuvat monet herkut joita voi erilaisissa tapahtumissa maistella. Karoliinan suosikkiruoka on kevään ensimmäiset varhaisperunat ja grillijuusto raikkaan salaatin kera. Kulttuuriolohuoneen valikoimasta suosikki on tänä keväänä tuore vegaaninen sokerimunkki kahvin kanssa.

Karoliinan pikamunkkiresepti muidenkin kokeiltavaksi:

Sekoita ensin keskenään
0,5 l lämmintä vettä
50 g hiivaa
1,5 dl sokeria
1 tl suolaa
1-2 tl kardemummaa.
Lisää joukkoon sekoittaen
6 dl vehnäjauhoja
1 dl ruokaöljyä
ja lisää vielä lopuksi
6 dl vehnäjauhoja
Vaivaa taikina kulhosta irtoavaksi ja kohota 15-30 minuuttia. Leivo taikinasta joko renkaita tai pullia.

Paista munkkeja hiljalleen ruokaöljyssä - testaa ensin pienellä taikinahitusella onko öljy sopivaa. 
Valuta kypsät munkit paperilla ja kierittele sokerissa. Munkit maistuvat parhaimmilta kun ne ovat vielä tuoreita.






Kuvat: Börje Forsblom

Pakan kirjaston kanta-asiakas

Pakan kirjasto saa paljon kiitosta, kun innokas lukija Pertti Mikkonen kertoo kirjaston toiminnasta.  Pakan kirjaston valikoima on kattava ja tarjolla on lainaustoiminna lisäksi muitakin palveluja. Ja mikä parasta, kirjasto on vain kävelymatkan päässä. Kauniina kevätpäivänä voi istuskella pihalla ja nauttia hyvän kirjan lisäksi auringosta. 

Mikkonen hoitaa myös Kuuvuoriyhdistyksen vanhan kauniin puutalon talonmiehen toimet.  Vanhassa talossa riittää aina pientä ja välillä suurempaakin remonttia.  Talonmiehen työt tuskin tuottavat ongelmia Mikkoselle,  joka on taitava käsityöläinen.  Kädentaidoista on todisteena itse tehdyt purjelaivojen pienoismallit.  Aikoinaan Mikkonen on itsekin seilannut purjelaivalla.





Kuvat: Carita Vanninen

Kukkaloistoa Nummenpakalla


Venuksenkenkä, vanda, denrobium, perhosorkidea... Rakkaalla kukalla on monta lajiketta. Niistä suunnilleen kaiken tietää  Suomen Orkideayhdistyksen jäsen pakkalainen Pekka Paananen. Harrastus alkoi reilut kymmenen vuotta sitten äitienpäiväorkideasta. Paananen on esitelmöinyt aiheesta mm. Piha- & puutarhamessuilla.

Toukokuun lopulla kolme komeaa orkideaa Paanasen kasvikokoelmasta puhkesivat kukkaan. Kukkaloistoa löytyy myös puutarhasta jossa eriväriset tulppaanit ja narsissit ovat pääosassa, kärhöjen vasta availlessa nuppujaan ja mahtavan kirsikkapuun jo lopetellessa kukintaa. Puutarhassa riittää töitä läpi kesän.  Väärään paikkaan eksyneitä kukkia ei suinkaan heitetä pois, vaan ne siirretään jäähypenkkiin. Puutarha tuottaa myös satoa. Kirsikat maistuvat linnuille, mutta marja-aronian sadosta saadaan itse tehdä mehua.

Aiemmin Paananen harrasti myös malmien keräämistä.  Malmikokoelma on suurimmaksi osaksi lahjoitettu Åbo Akademille, mutta pihalta löytyy vielä muutamia kauniita malmikiviä.






Kuvat: Carita Vanninen

Voileipää ja linssejä.

Miila on asunut muutaman vuoden nykyisessä asunnossaan, jonne hän muutti melkein naapurista Vahteratieltä. Miila pitää alueen kauniista puistoista, isoista nurmipihoista ja läheisestä metsästä, jossa hienot kalliot.  Kiitosta saavat myös mukavat naapurit, hyvät pesutuvat ja se, että kaikki hänen tarvitsemansa palvelut ovat lähellä. Omakotitaloasukkina hän ei  enää haluaisi asua, koska siellä kaikki korjaukset ja huoltotyöt pitää tehdä itse. Kerrostalossa taloyhtiö hoitaa asiat ja se tuntuu hänestä turvalliselta.

Vaikka kodin sijainti ja tunnelma ovat Martissa kohdallaan, Miila toivoisi, että vanhoja taloja kunnostettaisiin enemmän. Osa niistä kaipaisi jo kipeästi esimerkiksi uutta maalia pintaansa.

Miilan pitää kiireisenäkaikenlainen järjestötoiminta ja lisäksi hän harrastaa lukemista. Hän etsii kiinnostavaa tietoa usein myös netistä.

Keittiöltään Miila ei odota muuta kuin toimivuutta. Sieltä pitää tietenkin löytyä tarvittavat kodinkoneet, eli jääkaappi, pakastin, vedenkeitin, hyvä uuni sekä mikro. Keittiön ei tarvitse kuitenkaan olla iso.

Suosikkiruokia Miilalla on monia, mutta eniten hän pitää suomalaisesta kotiruoasta. Se on puhdasta ja ravitsevaa, eikä lihota.Yksi suurimmista herkuista on haudutettu ohrapuuro.









Kuvat: Börje Forsblom